sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Kontrolli








Kaikki on nykyään vaan jotenkin niin sekavaa. Sitä on todella vaikea selittää, sillä olen itsekkin niin kummissani. Haluan nauraa, mutta samalla hetkellä minua itkettää. Haluan nauttia elämästä, mutta samalla hetkellä minua pelottaa. Haluan olla onnellinen, mutta en kuitenkaan päästää irti kontrollista. Johon minun on aina vain niin helppo vain turvautua.
Olen koko ylä-asteen kontrolloinut elämääni kaikin tavoin. Se on luonteenpiirteeni ja olen oppinut jopa hyödyntämään sitä. Jos vain päätän jotain, pystyn siihen ja teen asian täysillä loppuun. Sen takia minulta löytyy lähes aina motivaatiota urheilla ja panostaa kouluun. Aina kontrollista ei kuitenkaan ole ollut hyötyä, vaan päinvastoin. Olen toisinaan meinannut pilata elämäni sen avulla. Olen menettänyt niin paljon kontrollin takia. Missä menee raja liiallisen kontrollin ja elämän raitelta jättämisen välillä?
Tuo raja, se on hiuksen hento. Kun kontrolloit kaikkea, elämäsi ei todellakaan ole hallinnassa. Päinvastoin. Se kontrolli joko katkeaa, tuhoaa sinut tai kontrollisi alkaa kontrolloida kaikkea. Liiallinen kontrolli on kuin panta joka sitoo sinut ja jossain vaiheessa huomaat, että sinä et enää hallitse kontrollia, vaan kontrolli hallitsee sinua.

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Kaadun, nauran ja sä autat mut taas jaloilleni.











Pääsiäisloma on mennyt aivan hujauksessa, toisaalta ei se kovin pitkä loma edes ollut. Monilla ystävilläni on ollut paljon tekemistä ja suunnitelmia, mutta onneksi ei kaikilla. Olen  nauttinut niin tavallisista, mutta myös niin epätavallisista asioista parin ihanan ystäväni kanssa. Olen saanut nauraa vatsani kipeäksi niin tyhmille jutuille. Olen saanut purkaa murheeni ja huoleni heille ja he myös minulle. En ole ollut yksin ja joutunut yksin itkemään sitä etten pääse juoksemaan vielä, olen voinut itkeä sitä heille. Olen saanut ajatella kaikkea muuta kuin koulua ja uskonkin, että tämän viikonlopun jälkeen jaksan puristaa itsestäni viimeisetkin mehut koulun loppumiseen asti. Kiitos ihanat, olette saaneet hymyn huulilleni taas!

Minä pidän(kö) kehostani ?

Ulkonäkö on ollut minulle aina arka asia ja välttelen siitä puhumista aika paljon. Nyt näimä keskiyön pikkutunteina päätin kuitenkin tulla puhumaan teille asiasta, mikä on vaivannut minua pitkään. Olen muuttunut viimeisen vuoden aikana todella paljon. Olen kasvanut fyysisesti paljon, mutta oikeastaan vielä enemmän henkisesti. Takapuoleni on kasvanut niiin paljon, etteivät viime kesän shortsit edes mahdu minulle. Se oli minulle rehellisesti sanoen tosi suuri järkytys, vaikka olin tiedostanut asian jo pitkään. Muutamia negatiivisia kommentteja kehoni muutoksesta olen saanut ja ne ovat sattuneet paljon. Viime kuukausien ajan olen elänyt kehoni kanssa viha-suhdetta, ja en ole sietänyt kehoani ollenkaan. Huhtikuu on kirjaimellisesti mennyt kalorien laskeskelemiseksi, mikä ei ole kivaa. Pelkään jatkuvasti sitä että vedän tämän homman taas överiksi, ja kohta ollaan jälleen lähtöpisteessä.
Nyt olen yrittänyt taas alkaa rakastaa "kotiani" ja osittain onnistunut siinä. Olen päättänyt luopua numeroista ja yrittää syödä niinkuin kuuluukin. Tajusin että ongelma ei ole numero minkä vaaka näyttää, vaan miten itseni koen. Olen nykyään lihaksikas nuori naisen alku, en enää se pikkuruinen langanlaiha tyttö viime vuonna, joka pohtii voiko syödä yhden suklaakonvehdin vai lihookohan siitä. Saan syödä sen jos haluan, mutta en kuitenkaan niitäkään liikaa vaan osaan pitää kohtuuden. Olen löytänyt vihdoin tasapainon, joten miksi pilaisisin sen taas?

Onko se sen arvoista kytätä jokainen suupala vain koska haluat olla yhtä laiha kuin mallit? Onko se sen arvoista ettet voikkaan tilata ystäviesi kanssa pizzaa, koska välttelet rasvaista ruokaa ja haluat pitää rasvaprosenttisi nollassa? Raja on vedettävä johonkin se on täysin ymmärrettävää ja hyvä asia, mutta ruoan ei kuitenkaan pitäisi rajoittaa kenenkään elämää ja sosiaalisia suhteita. Ymmärrän hyvin jos haluaa olla herkkulakossa jonkin aikaa terveydellisistä syistä, mutta jos se tuntuu liian rajoittavalta ja hallitsevalta se kannattaa lopettaa. Kokeilla syödä vain yksi pala kakkua, ei kokonaan sitä. Näin löytää helpommin tasapainon.




Tälläisiä mietintöjä minulta tähän aikaan yöstä. Hyvää yötä kaikki ihanat ja nauttikaa vielä huomisesta pääsiäispäivästä!




sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Ei enää kolmatta huonoa kevättä, kiitos!


Kevät. Se vuodenaika jota rakastan, mutta mitä pelkään. Viimeisen kolmen vuoden ajan, asiat ovat menneet suoraan sanoen aivan päin persettä joka kevät. Toivottavasti tämä kevät ei menisi niin. Ikävää myöntää tämä asia, mutta tällä hetkellä asiat tuntuvat aika ikäviltä ja olen aika hämmentynyt. Elämässäni on tullut paljon suuria muutoksia liian pienen ajan sisään. Se stressaa mua liikaa ja mietityttää paljon. Ihmiset muuttuu se on selvää, mutta kun muutokset omassakin elämässä ovat isoja, ei aika mene, kuin vain niiden pohtimiseen omassa päässään.

 Asioita ei helpota yhtään se, etten ole yli kuukauteen päässyt juoksemaan. Mulla on luultavasti rasitusmurtuma, niin ainakin röntgenissä sanottiin. Lopullinen vastaus selviää ensi torstaina lääkäriltä. Pystyn onneksi käymään salilla, mutten kuitenkaan tekemään melkeimpä mitään jalkalihas liikkeitä. Onneksi mulla sentään on jalat! Ehkä eniten mua harmittaa, kun multa jää väliin SM-maantiejuoksu kisat. Olen odottanut niitä niin pitkään ja nyt kun ne jäävät väliin se tuntuu tosi pahalta. Sitä tunnetta on tosi vaikea kuvailla sanoilla, mutta tällä hetkelläni tunteitani kuvaa ehkä eniten valtava pettymys. Sen voi varmaan ymmärtää vain sellaiset ihmiset, jotka ovat tuollaisen pettymyksen joutuneet kokemaan.
On mulle kivojakin asioita viime aikoina tapahtunut :) Oltiin tyttöjen kanssa jokin aika sitten Turussa ja alla on teille muutamat kuvat reissusta. Oli kyllä tosi kiva reissu! Harmi vain että oma kamera jäi kotiin, mutta onneksi Kiia lähetti mulle omia kuviaan. Loput kuvat ovat viime viikolta, ihan omasta takaa :D







Ps. Oon värjännyt taas hiukset, koska blondit ei tuntuneet oikeilta mulle. Huomenna sitten ylläri ( tai kauhistus ) koulussa.