keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vuoden 2014 parhaat hetket! ♥

Vuotta 2014 ei ole enää paljon jäljellä, joten varmasti pieni katsaus vuoteeni olisi paikallaan. Paljon on tapahtunut kuten aina, mutta rehellisesti sanottuna tämä vuosi ei ole ollut parhaimmasta päästä. Lähes vuoden tauko urheilusta, ero poikakaverista ja rakkaan ihmisen kuolema eivät ole olleet helppoja paikkoja. Mukavia asioita on myös sattunut, eikä niitä pidä koskaan unohtaa. Lukion aloitus ja siellä tutustuminen uusiin ihmisiin ja näin ollen uusien ystävien saaminen. Perhe on myös koossa, eikä kukaan ole ollut hengenvaarassa joten siinäkin on myös yksi positiivinen asia listaan. Rasitusmurtuman toipuminen on myös yksi hyvä juttu vuoteeni. Mieluummin mietin niitä positiivisia kuin negatiivisia juttuja, sillä muuten tuntuisi siltä, että yksi vuosi olisi mennyt ihan hukkaan.
Ajattelin aluksi tekeväni tavanomaisen uudenvuoden postauksen, jossa on kuvakollaaseja ja pienet selitykset vuoden parhaista hetkistä. Minulla on kuitenkin taipumus selittää asioista melko pitkästi, sillä mielestäni paljon mukavampaa kertoa asiasta josta juttua tulee kuin asiasta josta ei oikeastaan edes huvittaisi puhua. Esimerkiksi tammikuun kollaasista tulisi hyvin tylsä, sillä oikeastaan koko talvi ja kevät olivat henkilökohtaisesti aika vaikeaa aikaa, joten blogin pito ja kuvien ottaminen jäi vähemmälle.  Ja huomioikaa! nyt selitän vain parhaimmat ja mukavimmat asiat, eikä negatiivisista asioista puhuta yhtään.

Synttärit

Jo perinteeksi muodostuneet synttärit mökillämme järjestimme tänä vuonna Selviytyjät teemalla. Tytöt tekivät kakun minulle synttärilahjaksi ja oikeastaan kakun tarina oli melko lyhyt. Kun kaikki olivat syöneet vatsansa täyteen, meillä alkoi oikea kakkusota. Jos se vain minusta on kiinni niin tämä perinne pitää säilyttää, hinnalla millä hyvänsä.

Yläasteen päättyminen

Oikeastaan pelkäsin tätä päivää todella pitkään, sillä luulin että päättäreiden jälkeen menettäisin ystäväni, joiden kanssa menisin eri kouluihin. Ei siinä onneksi niin käynyt! Suurimman osan kanssa olen vieläkin vapaa-ajalla, vaikka tietenin näemme harvemmin. Päättärit olivat päättärit, eikä siitä sen enempää. Koulun puolesta meni mielestäni oikeastaan aika hyvin; stipendit fysiikasta/kemiasta sekä luokkahengen kohottajana. Jälkimmäisestä olen edelleen todella otettu, enkä voi muuta sanoa kuin että meidän luokka oli aivan mahtava! Jokaista luokkalaista onnyt  omalla tapaa ikävä, sillä kokonaisuutena luokkamme tuntui minusta kuin kodilta jossa pystyin olemaan täysin oma itseni.

Ystävystyminen upeiden ihmisten kanssa


Lukiota on nyt takana melkein puoli vuotta ja oon tutustunut aivan mahtaviin ihmisiin. Mun kavereista Henna, Elsa ja Henkka tuli Lyseoon myös ja ainakin mun mielest meistä on tullut tosi hyvät ystävät!♥ Ollaan tunnettu päiväkodista asti, muttei kuitenkaan koskaan olla oltu näin hyviä ystäviä. Tosi jännää itseasiassa, että on ystävystynyt vasta nyt ihmisten kanssa, jotka on tuntenut yli 10 vuotta. Joka tapauksessa onneksi tytöt tulivat Lyseoon, sillä Henkka, Elsa ja Henna ovat ihania kavereita ja tosi hauskoja jokainen omalla tavallaan :)
Oon tutustunut moniin ihan uusin ihmisiin vaikkapa Essiin, josta on tullut korvaamaton ystävä!♥ Ollaan Essin kanssa tosi samanlaisia, mutta tavallaan tosi erilaisia kuitenkin. Sillai jännästi :D Essin kanssa on aina super hauskaa ja me onnistutaankin usein sähläämän asioiden kanssa yhdessä aika laadukkaasti! Essi on myös auttanut mua tosi monissa jutuissa tän syksyn aikana ja ollut mun tukena tosi paljon, niinkuin tietysti muutkin mun kaverit. Tosi moniin muihinkin ihmisiin olen tutustunut, mutta kaikkia en nyt ala luettelemaan sillä haluan kertoa heistä jokaisesta sitten erikseen, joten lukisitte tätä vielä huomennakin jos tekisin niin!


Pikkuveljen sytymä

Minulle syntyi toinen pikkuveli Aarni heinäkuussa. Herttainen pikkukaveri vaikkei hän maailmasta vielä mitän ymmärräkkään. Ilari vanhempi veljeksistä ei ole pahemmin ollut mustasukkainen, mutta ilmeisesti vaikuttaahan perheenlisäys kuitenkin kolme-vuotiaaseen sen verran, että hän ikävöi minua nykyään mielestäni normaalia enemmän. Iileksestä on tullut päivä päivältä minullekkin rakkaampi, sellainen herkkä poikahan hän on ♥

Rasitusmurtuman parantuminen

Yksi vuoden mahtava päivä oli kuulla, että murtuma on parantunut. Ihmisillä meni keväällä hermot siihen kun päivittelin lonkkakipuja niin blogissa kuin ihan kasvotusten, ymmärtäähän sen, ei sitä voi käsittää kukaan muu kuin minä, kuinka pahalta minusta keväällä sekä kesällä tuntui. Oikeestaan sen tietää vain muutama ihminen, mutta siitä on nyt turha puhua. Oikeasti tää on ihan mahtavaa, kun voin taas liikkua ja treenata! Minulla on vielä toiveita juoksun suhteen, mutta pitää edetä varovaisesti. 

lauantai 27. joulukuuta 2014

Miten aion juoksijana jatkaa?

Melkein vuosi sitten järkyttävän kova kipu lonkassani pysäytti juoksutreenini kokonaan. En koskaan olisi voinut uskoa, että rasitusmurtuman parantuminen voi todellakin kestää näin kauan. Lähes vuosi! Siinä ajassa olisi luutunut, ties kuinka monta "normaalia" murtumaa.

Muutama viikko sitten sain lääkäriltä lausunnon lonkasta otetuista kuvista, jota olin odottanut todella pitkään. Lääkärin mukaan murtuma on käytännössä parantunut, joten pikkuhiljaa voin päästä jo todellisten treenien makuun. Ikävä kyllä, pitkänmatkanjuoksu pysyy vielä jonkin aikaa kieltolistalla, mutta lyhyemmät matkat ovat jo sallittuja. 

#tb kesään 2013, pikkuisen rimpula...
Viime syksynä olin jo oikeastaan luovuttanut juoksun suhteen ja aloinkin harkita sen lopettamista, ja keskityväni muuhun liikuntaan. Koskaan ei kuitenkaan kannata luovuttaa, vaikka vastoinkäymisiä tulisi. Syynä ei ollut ylipäätänsä murtuma, vaan sen pitkäaikaisuus. Loppusyksystä kävin luuntiheysmittauksissa ja sieltä ei tullut ihan loistavia uutisia. Vaikka olen ollut jo yli vuolen reippaasti normaalipainon puolella, luuntiheyteni on jokseenkin heikko. Se on vielä ihan normaalilukemissa, mutta rajan minimilukemissa. Luojan kiitos osteoporoosia ei ole, mutta luuntiheyden parantuminen vie suhteellisen pitkän ajan. Välttämättä vuodessa tilanne ei ole vielä paljoa parempi, mutta parin vuoden kuluttua kaikki on jo paljon paremmin, niin lääkäri sanoi.
En siis usko, että vuonna 2015 puolimaratoneja vielä juostaan, mutta eihän se estä minua treenaamasta lyhyemmille matkoille kuten vaikkapa 5000 metrin- tai myöhemmin 10 000 metrin kilpailuihin. Ei kilpailuja monia tule, mutta muutamia jos kaikki menee hyvin.

Tytsy väsyneenä ensimmäisen puolikkaan jälkeen 
Kuinka aion kasvattaa juoksukuntoani, kuitenkaan täräyttelemällä jalkaani liikaa? Viime maanantaina keksin tähänkin loistavan keinon. Taikasanat: uinti ja erityisesti hiihto. Ei, en suinkaan vaihda lajiani hiihtoon, sillä hiihtoa olisi pitänyt harrastaa jo pitkään, mutta juoksua olen harrastanut kuitenkin jo pidempään, jokseenkin viime vuodet vasta vakavammin. Jos ja vain jos kaikki menee hyvin, aion siirtyä myöhemmin keväällä takaisin juoksun pariin, kuitenkin jättämällä pitkät matkat (yli 10 km) rauhaan. 

Tavoitteeni ei ole tulla huippujuoksijaksi, mutta päästä ensi vuonna hiukan jo kilpailun makuun. Rakastan juoksua ja kilpailemista niin paljon, että luopuminen niistä tekee tuskaa. Ei minun heti tarvitse itseäni äärirajoille treenata, enkä sitä edes voisi tehdä. Pääasia on että kehoni toipuu. Kyse on lähinnä treenimääristä ja monipuolisuudesta. Minun täytyy vain olla varovainen.

perjantai 26. joulukuuta 2014

Mitä minulle ehti tapahtua joulukuussa?


Joulukuu meni todella nopeasti, puhumattakaan sitten joulusta. En ehtinyt blogiakaan kaiken kiireen keskellä kirjoittaa. Kirjoittamattomuuteeni (ei varmaan edes sana!) vaikutti myös kova koulustressi. Rakkaan ystävän kuolema kaiken päälle sekoitti kuviot lopullisesti. Joka tapauksessa täällä sitä ollaan taas, ja pääkin on mukavasti saanut jo viikon koulustressiltä levätä.



Käsittämättömän nopeasti onkin joululoma kulunut. Kaikenlaista on jouluaskareiden ohella ehditty tekemään. Olen saanut nauttia talviliikunnasta hiihdon parissa ja jalka on kestänyt sen todella hyvin. Ehkä valoa alkaakin näkyä tunnelin päässä. Toiveita juoksun aloittamisestakin pikkuhiljaa jopa on. Pitänee kuitenkin katsoa, miten kaikki lähtee lopulta sujumaan. Toivotaan parasta!



Sain paljon positiivisia kommentteja Anorexia-tekstistäni. Halusin postauksella tuoda julki, että kaikesta voi selvitä ja anoreksia ei tarkoita sitä, että loppuelämä olisi yhtä kamppailua ruuan kanssa. Lukijoitakin kertyi valtavasti, yli 2600 ja toivottavasti joukossa on ollut edes yksi henkilö, joka on jotain hyötynyt postauksesta. Saattaa olla, että aiheesta kirjoitan tulevaisuudessa lisää. Kuitenkaan rankimmista ajoista en tule yksityiskohtaisesti kertomaan, sillä kaikkea en vain pysty teille kertomaan.



Viime tekstini kertoi rakkaasta ystävästäni Iinasta, joka kuoli erittäin yllättäen ja järkytti minun lisäksi monia Iinan läheisiä. Syyllisiä on turha tässä vaiheessa enää etsiä, "syyllisten" avulla ei kuitenkaan Iinaa takaisin voi palauttaa. Haluan vain sanoa, että Suomen terveydenhuollossa on paljon parantamisen varaa. Hoitoa täytyy vaatia kynsin ja hampain, ja silloinkaan se ei välttämättä riitä.
Tällaista kaikkea on siis joulukuussa elämässäni tapahtunut. Kohta olemmekin jo vuoden 2015 puolella. Vuosikatsaus-postausta luvassa kuitenkin myöhemmin. Hyvää tapaninpäivää kaikille!



lauantai 20. joulukuuta 2014

Lepää rauhassa Iina ♥

Tällaista tekstiä en koskaan olisi halunnut kirjoittaa, mutta näiden tapahtumien jälkeen tämä on vähintä, mitä enää rakkaan ystäväni vuoksi voin tehdä. Olkoon tämä teksti joululahjani Iinalle, sillä konkreettista lahjaa en sitten koskaan päässyt antamaankaan. Rakas ystäväni Iina nukkui ikuiseen uneen viime tiistaina. Iina oli vasta 18-vuotias nuori nainen, jolla oli vielä koko elämä edessä. Tässä ei pitänyt käydä näin, ei vain pitänyt.

Iinan oli juuri päässyt lähihoitaja-kouluun opiskelemaan ammattia, josta hän oli aina unelmoinut. Iina olisi joskus halunnut olla äiti. Ja Iina olisi kasvattanut lapsensa varmasi käsittämättömän suurella rakkaudella. Iinan olisi pitänyt elää tänä vuonna ihana joulu ja iloita siitä. Voi kumpa et olisi joutunut lähtemään, niin saisit kokea kaiken ihanan, mitä maailma voi antaa.

Iina oli luonteeltaan empaattinen, rakastava ja kaikille kiltti. Hän ei koskaan olisi voinut tehdä kenellekkään pahaa. Iina tuki minua aina, kun tukea tarvitsin ja minä myös häntä. Iina vastasi viesteihin joka kerta alle puolessa tunnissa, maksimissaan tunnin sisällä. Iina nauroi paljon ja oli iloinen ja kaunis nuori nainen. Paras muisto Iinan kanssa on tapahtunut ihan lähiviikkojen aikana, kun olimme yhdessä kuuntelemassa Suvi Teräsniskan joulukonserttia. Odotettiin Suvia konsertin jälkeen ainakin tunti, koska Suvi Teräsniska oli Iinan suurin esikuva. En ole koskaan nähnyt Iinaa niin onnellisena, kuin sen jälkeen kun hän oli tavannut Suvin. Tuosta päivästä on vain alle kolme viikkoa ja nyt Sinä olet poissa Iina ♥

Suunniteltiin yhdessä Iinan kanssa asioita mitä meidän olisi pitänyt tulevaisuudessa tehdä, ja nyt ne kaikki suunnitelmat tuhoutuvat. Meidän piti lähteä yhdessä konsertteihin ja nauttia yhdessä elämästä. Muistin tänään, mikä oli viimeinen kerta kun näin Iinan. Se oli viikko sitten, kun olin ostamassa joululahjoja. Näin Iinan sattumalta ja juttelimme hetken aikaa, kunnes molempien piti mennä. Meidän piti nähdä jonain lähi päivänä, mutta sitä päivää ei koskaan tullut. Olisimpa osannut ennustaa mitä tulisi tapahtumaan. Olisin kertonut kuinka paljon Iinaa rakastan ja kuinka tärkeä hän on minulle.
Joulu on tänä vuonna minulle ja muille Iinan läheisille raskas juhla. Joulu on rakkauden juhlaa ja aion osoittaa rakkauteni Iinalle, polttamalla jouluna kynttilää hänen muistokseen. Aion muistella yhteisiä hetkiämme ja yrittää olla iloinen noista hetkistä. Toivoisinkin niiltä jotka tämän tekstin lukevat, että myös te polttaisitte kynttilää Iinan ja tietenkin omien edesmenneiden rakkaittenne hyväksi, vaikka ette kaikki Iinaa tunteneetkaan. Näin nuoren ei vain kuuluisi kuolla. Iina rakas lepää rauhassa, missä ikinä oletkaan ♥