sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Parin viikon takaa <--


//Me and my old hair //Päätin sitten taas palata vanhaan tuttuun hiusväriin! Aluksi hiuksista tulikin ihan samanväriset kuin paketissa näkyy, mutta onneksi ne haalistuivat heti ensimmäsien pesun jälkeen, sillä väri oli tietyssä valossa aika lila (mikä ei kaikista luonnollisin väri minulle ollut). Colormaskilla hoitaminen onneksi auttoi! //Mun ja Essin panostus viime viikonloppuna. Tehtiin kuvan annosta yli kaksi tuntia :D Oli kyllä sen arvoista ja muutenkin tosi kiva ilta!//

//Talvena kaikki on niin kaunista ja valokuvaan talvena luontoa varmaankin eniten vuodesta. Lähipäivinä pientä #art postausta tiedossa ;) //Mangoa + jugurtti = täydellistä. Ainut huono puoli vain että mangoa ei juurikaan mun ruokavaliossa näy, joten on päässyt vähän unohtumaan ettei kuorineen tuota hedelmää kuuluisi syödä! //Alennusmyynteihin ehdin vasta tällä viikolla Annin kanssa ja joululahja rahat onkin aika pitkälle tuhlattu! Suurin osa rahoista paloikin urheiluvarustukseen. Kuvasta huomaattekin, että uudet juoksukengät hankittu ja ensimmäisiä lenkkejäkin on jo hiukan kokeiltu. Jalka ei ole valitettavasti oikein tykännyt ja turhautuminen on tällä hetkellä aika kova.//

 //Annin synttärit ja selfie Sinin kanssa ♥ //Viikonloppuna käytiin kaveriporukalla Toroksessa syömässä ja tilasin totta kai kanaa kasviksilla! Postaus idea tästäkin aiheesta syntyi: "Kuinka syödä terveellisesti ravintolassa?" Mun annoksen epäterveellisin osa oli kastike, jota olikin aika kivasti. Kaikkea kuitenkaan ole edes ravintolassa pakko syödä ;) //Minun uudet sukset ja minä ennen treeniä.//

perjantai 2. tammikuuta 2015

Uudet elämäntavat?

Monille ihmisille uusivuosi tarkoittaa uutta elämää ja uusia elämäntapoja. Ovatko uudet elämäntavat yhtä kuin uusi paita, jota tulee käytettyä ensimmäisen ja ehkä myös toisenkin viikon ajan aivan hulluna, mutta johon kuitenkin kyllästyy kuukauden sisällä? Asian ei kuuluisi olla niin. Vaikka uutta paitaa tekisi mieli käyttää viikon jokaisena päivänä, minulla on usein tapana säästellä sen käyttöä hiukan niin en kyllästy paitaan niin nopeasti. Sama pätee myös uusissa elämäntavoissa. En tarkoita että joka toinen päivä voi syödä terveellisesti ja toisena päivänä sitten ahmia. Tarkoitan, että terveiden elämäntapojen kuuluisi kestää loppuelämä ja tavoitteen mihin ikinä pyrkiikään kuuluisi olla realistinen. Jos haluaa näyttää fitness-mallilta loppuelämänsä, täytyy varautua siihen kuinka paljon treeniä ja tiukkaa ruokavaliota koko loppuelämän ajan vaaditaan. Tämä tavoite ei välttämättä ole kaikista realistisin reilusti ylipainoiselle heti alkuun, sillä miksi tiukka ruokavalio onnistuisi yhtäkkiä jos ei se tähän mennessäkään ole onnistunut. Uskomattomia tarinoita lihavasta fitness-tähdeksi muuttumiseen löytyy, mutta fitness vartalon saaminen ei ole ollut tavoite heti ensimmäiseksi.
Toisaalta riman alitus on myös hyvin yleistä laihduttaessa, kun puhutaan ylipainoisista. Jos ylipainoa on reilusti, ei ensimmäistä palkintoaan kannata asettaa parin kilon päähän, ellei laihduttaminen todella ole ollut vaikeaa  esimerkiksi fyysisesti. Useimmilla reilusti ylipainoisilla tuo summa lähtee ensimmäisinä päivinä, joten heti parin päivän kuluttua ei ole vielä suklaalevyn paikka. Jos haluaa tehdä itselleen paljon välitavoitteita ja -palkintoja, kannattaa palkinnot yhdistää muuhun kuin ruokaan. Miltäpä kuuluisi hieronta tai vaikkapa se uusi paita? ;)


Itse en kannata sitä että keskittyisi pelkkään painonpudotukseen, oli ylipainoa sitten paljon tai vähän. Kaikki lähtee liikkeelle elämäntavoista, ja kannatankin keskittymistä niihin enkä vaa´an lukemiin. Varsinkin nuorilla vaa´an liiallinen tuijottelu ei ole hyvästä. Liika numeroiden seuraaminen oli kyse sitten kaloreista tai vaa´asta ei tee kellekkään hyvää. Rehellisesti sanoen syömishäiriöni on vaikuttanut minuun niin paljon että toisinaan saatan edelleenkin ravata parikin kertaa viikossa vaa´alla. Eihän minulla mitään pelkoa lihomisesta oikeastaan ole, mutta tietyt asiat ovat pinttyneet päähäni. Tämän vuoksi en suosittele edes viikottaista vaa´an kyttäystä kellekkään, varsinkaan nuorille. Kerta parissa viikossa riittää laihduttajalle hyvin, sillä kysehän on elämäntavasta eikä muutaman viikon dietistä.

Helppohan se normaalipainoisen on neuvoja huudella, niin monet sanovat. Tosiasia on kuitenkin, että normaalipainoiset himoitsevat niitä suklaakeksejä aivan yhtäpaljon kuin ylipainoisetkin ainakin yleensä. Turhaa myöskään olla katkera niille ihmisille, jotka "pystyvät syömään mitä vain lihomatta". Kaikki eivät ole samanlaisia, ja kukaan ei voi tarkalleen tietää kuinka paljon jokainen oikeasti syö esimerkiksi kotona. Toiset elävät karkilla, toiset rahkalla :D


Itse rehellisesti sanoen inhoan luovuttamista. Olen joskus itsekkin luovuttanut hetkellisesti eri asioiden suhteen, mutta olen useimmiten kuitenkin jatkanyt yrittämistä. Minusta on ikävää verrata tilanteita ja miettiä kenellä on vaikeinta, sillä jokaisella on vaikeaa joskus ja tarkoitan nyt elämää yleisesti.
Olen puhunut postauksessa nyt paljon terveellisistä elämäntavoista, mutta aina terveellisyyskään ei ole niin yksiselitteinen käsite. Ihmiselle jolle herkuttelu tuottaa ahdistusta, ei todellakaan ole syytä ryhtyä uudenvuoden kunniaksi herkkulakkoon. Päinvastoin! Pitäisi silloin keskittyä pohtimaan, miksi herkuista saa morkkiksen ja opetellakkin nauttimaan herkuista. Herkuttelu on ihan normaalia, eikä siinä ole mitään pahaa sallituissa rajoissa, jos keho muuten voi hyvin.



Mitkä minun omat uudenvuoden lupaukseni sitten ovat? Haluan elää onnellisen vuoden ja tiedän, että se on kaikki omasta asenteestani kiinni. Vielä pieni lisäys aiheen vierestä lupaukseeni; mieleni on jo pitkään tehnyt mieli oppia seisomaan käsilläni, ja rasitusmurtuman paranemisen vuoksi olenkin päättänyt opetella tämän uuden taidon. Katsotaan mikä seuraavaksi murtuu ;)

Pointtina tässä postauksessa oli, että jokainen näihin "uusiin elämäntapoihin" ryhtynyt, miettisi mitä oikeasti elämässään tarvitsee muuttaa ja mitä tavoitteisiin pääseminen vaatii. Pääasiahan on, että jokainen voisi oikeasti olla onnellinen. Laihuus ei onnea tuo, mutta ei myöskään ylipainon aiheuttamat sairaudet. Asialla on aina puolensa ja ihmisillä on eri tarpeet. Toivonkin teille lukijat todella onnellista vuotta, jota onkin vielä 364 päivää edessä!