sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Miksi aina pitäisi suorittaa?

Tänä syyslomana olen oppinut hyvin paljon itsestäni ja elämästäni ylipäätänsä. Olen ollut rentoutuneempi sekä vapaampi kuin koko vuonna. Miksi? Yksinkertainen, mutta lyhyt vastaus, koska olen antanut aikaa itselleni. 



Olen luonteeltani aikamoinen suorittajatyyppi ja aina pitää olla jotain ns. "hyödyllistä tekemistä". Onhan se totta, että lukiossa pärjätäkseen täytyy tehdä paljon töitä, mutta jos kouluhommiin palaa niin paljon aikaa, ettei aikaa yksinkertaisesti ole muulle, siitä todellisesta elämästä katoaa idea. Jääkö koko lukio ajastani mitään muuta mieleen, kuin pelkkä pänttäys? Oikeasti. Vaikka töitä olisi kuinka paljon edessä (oli sitten opiskelija tai missä tahansa duunissa), olisi mielestäni jokaisen löydettävä aikaa itselleen sekä ennenkaikkea elämälle. Mitä sitten vanhana muistelemme? Sitä kuinka paljon töitä ehti ja kykeni nuoruudessaan tekemään, vaiko sitä kuinka paljon ehti oikeasti elämään?


Ehkä se kuuluu suomalaiseen nyky-yhteiskuntaan, että aina pitäisi olla tekemässä töitä ja suorittamassa kaikkea, mutta tosiasiassa, kuka meidät siitä palkitsee että esimerkiksi jäämme tunneiksi päivittäin tekemään ylitöitä ja pahimmassa tapauksessa poltamme itsemme loppuun. Emme me ainakaan itseämme siitä palkitse. Ruoskimme itseämme vain entistä kovemmin. Onko siinäkään loppujen lopuksi mitään järkeä?


Näiden sunnuntai-illan pohdintojen jälkeen, aion yrittää antaa itselleni enemmän omaa aikaa. Uskon että se tekisi myös monelle muulle ihmiselle hyvää. Suosittelenkin kaikkia kokeilemaan antamaan itselleen päivittäin pienen hetken omaa aikaa.

torstai 22. lokakuuta 2015

Mistä aloittaisin?

Otsikko puhukoon puolestaan. Blogin päivityksestä on taukoa jo neljä kuukautta (!!) ja paljon kaikenlaista on tapahtunut. Niin myönteistä kuin no... vähemmän myönteistäkin. Loppukesä oli omalta osaltaan raskas, mutta kaikesta on päästy eteenpäin, oikeastaan paremmin kuin koskaan olisin voinut toivoa. Olen vain niin huojentunut! ♥


Syksyäkin on menty jo yli puolenvälin, ja aika tuntuu lentävän vain siivillä. Päiväni ovat koostuneet koulusta, treeneistä sekä kavereiden kanssa aikaa viettäen. Ihan rehellisesti sanoen, ensimmäinen jakso koulussa stressasi minua enemmän kuin mikään jakso aiemmin lukiossa. Mielestäni aiheet vaikeutuivat kertarysäyksellä, oli kyse mistä tahansa kurssista. Onneksi tähänkin on nyt totuttu ja yritän olla sinut sen asian kanssa, että se riittää kun tekee parhaansa, eikä aina voi onnistua, näin se vaan on.



Jotenkin traagisen koomista vieläkin jankuttaa teille tästä, mutta no... Jalka on edelleen vähän kehnossa kunnossa. Magneettikuvissa ei ole näkynyt mitään poikkeavaa, siis siinä kohtaa missä pitäisi. Kyllähän viime kuvissa havaittiin ärsytystä muualla lonkassa, mutta ei enää siellä ex-murtuma-alueella, vaikka juuri se alue on vieläkin kipeä. Käyn edelleen fysioterapeutilla ja yritetään siellä saada kiinni siitä, mikä tuon kivun aiheuttaa. Pääsen kyllä treenaamaan n. 3-5 kertaa viikossa ja se on enemmän kuin hyvä tähän tilanteeseen. Jos joutuisin jättämään taas kerran liikunnan oltaisiin lennetty ojasta allikkoon, sillä jalkojen lihaksia ollaan viimein saatu palautettua ns. normaalille tasolle. Ja koska murtuman "parantumisesta" on kohta aikaa vuosi, varsinaista murtumisvaaraa ei enää ole. Kipu vaan häiritsee. Treenini koostuvat pyöräilystä, uinnista ja myös siitä juoksusta. Oikeastaan tuo combo on minulle juuri sopiva, siis olisihan kiva saada treenata enemmän mutta kaikki aikanaan. Tarkoitan siis sitä, että olen hullaantunut pyöräilyyn ja parantanut omia tuloksiani siinä. Uinti nyt muutenkin on ollut aina kivaa ja tekniikka ollut kunossa siitä lähtien kun nuorempana uintia harrastin. Olenkin päättänyt että pelkkä juoksu ei ole enää se ykkösprioriteettini, vaan näiden kolmen lajin yhdistelmä triathlon. Ensi kesänä aion lähteä elämäni ensimmäiselle triathlonille, jos vain jalka sen sallii.Mielestäni unelmia pitää olla ja trithlon on yksi niistä. Tämä unelma toteutetaan terveyden ehdoilla, mutta siihen unelmaan aion ennemmin tai myöhemmin päästä.


 Oon todella iloinen ennen kaikkea yhdestä asiasta. Ympärilläni on valtavasti läheisiä ihmisiä: niin ystäviä, sukulaisia kuin perhettäkin. Olen todella kiitollinen siitä. Olen voinut viettää aikaa kaikista vanhimpien ystävieni kanssa, mutta myös uusimpien. Ja joistain ihmissuhteista on tullut taas uudestaan läheisempiä. On tää elämä vaan niin jännää, koskaan ei voi sanoa ei koskaan!