sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Miksi aina pitäisi suorittaa?

Tänä syyslomana olen oppinut hyvin paljon itsestäni ja elämästäni ylipäätänsä. Olen ollut rentoutuneempi sekä vapaampi kuin koko vuonna. Miksi? Yksinkertainen, mutta lyhyt vastaus, koska olen antanut aikaa itselleni. 



Olen luonteeltani aikamoinen suorittajatyyppi ja aina pitää olla jotain ns. "hyödyllistä tekemistä". Onhan se totta, että lukiossa pärjätäkseen täytyy tehdä paljon töitä, mutta jos kouluhommiin palaa niin paljon aikaa, ettei aikaa yksinkertaisesti ole muulle, siitä todellisesta elämästä katoaa idea. Jääkö koko lukio ajastani mitään muuta mieleen, kuin pelkkä pänttäys? Oikeasti. Vaikka töitä olisi kuinka paljon edessä (oli sitten opiskelija tai missä tahansa duunissa), olisi mielestäni jokaisen löydettävä aikaa itselleen sekä ennenkaikkea elämälle. Mitä sitten vanhana muistelemme? Sitä kuinka paljon töitä ehti ja kykeni nuoruudessaan tekemään, vaiko sitä kuinka paljon ehti oikeasti elämään?


Ehkä se kuuluu suomalaiseen nyky-yhteiskuntaan, että aina pitäisi olla tekemässä töitä ja suorittamassa kaikkea, mutta tosiasiassa, kuka meidät siitä palkitsee että esimerkiksi jäämme tunneiksi päivittäin tekemään ylitöitä ja pahimmassa tapauksessa poltamme itsemme loppuun. Emme me ainakaan itseämme siitä palkitse. Ruoskimme itseämme vain entistä kovemmin. Onko siinäkään loppujen lopuksi mitään järkeä?


Näiden sunnuntai-illan pohdintojen jälkeen, aion yrittää antaa itselleni enemmän omaa aikaa. Uskon että se tekisi myös monelle muulle ihmiselle hyvää. Suosittelenkin kaikkia kokeilemaan antamaan itselleen päivittäin pienen hetken omaa aikaa.

2 kommenttia: